Jyväskylän kauppalaisseura
Jyväskylän kauppalaisseura
banneritesti

Jyväskylän Kauppalaisseura ry

banneritesti

Jyväskylän Kauppalaisseura ry

Jyväskylän Kauppalaisseura

Jyväskylän Kauppalaisseura on perustettu vuonna 1875. Seuran tarkoituksena on sääntöjensä mukaan "edistää seurayhteyttä täkäläisien kauppiaiden ja kauppapalvelijain keskuudessa; toimittaa seuran jäsenille tilaisuutta lomahetkien hyödylliseen viettämiseen kirjallisuuden viljelemisellä ja sillä tavalla kun kulloinkin soveliaaksi nähdään; ja jos varat myötenantavat, saattaa haluaville tilaisuutta saamaan opetusta kauppatoimeen kuuluvissa tiedoissa".

Jäsenet

Seuran hallitus hyväksyy jäsenet anomuksesta. Anomuksessa tulee olla suosittelijana joku seuran nykyisistä jäsenistä. Seurassa on tällä hetkellä jäseniä noin 150.

Toiminta

Seura on järjestänyt talvikaudella seuran sääntöjen sekä jäsenten toivomusten mukaisesti koulutustilaisuuksia, teatterimatkan, pikkujoulun tms. Seura on yleensä osallistunut kustannuksiin. Kesäkauden toiminta on keskittynyt Huviniemeen.

Tilat

Kauppalaisseuran jäsenet voivat varata jäsenhintaan käyttöönsä kokoustilan osoitteesta Väinönkatu 30, 5.kerros. (Lisätietoja tiloista löytyy jäsenyys-sivulta.) Kokoustilavarauksen voi tehdä suoraan varauskalenteriin.

 

Liittyminen

Mikäli haluatte liittyä jäseneksi tai saada lisätietoa toiminnasta, ottakaa rohkeasti yhteyttä puheenjohtajaan tai sihteeriin, joiden yhteystiedot ovat alla.

Jyväskylän Kauppalaisseura ry
Väinönkatu 30
40100 JYVÄSKYLÄ

Puheenjohtaja Markku Tamminen
puh: 0500-645 651

Sihteeri Mari Huikari
puh: 050-554 0268

Kokoustilan varaus ja vuokraus:
varauskalenteri

Kauppalaisseuran juhla 150v

Katsaus seuran historiaan

vuosi

teksti

vuosi

teksti

3.9.2007

Seuran ja Säätiön internet-sivut avataan.

1.5.2004

Seuran uudet kunnostetut tilat valmistuvat (Väinönkatu 30, 5 kerros).

15.4.2003

Jäsenten käyttöön lomaosake Saariselällä (6-8 henkeä/ Teerenpesue F 52).

1984

Seuran tilat siirtyivät Jyväshovin kiinteistöstä ns. Syvänoron kiinteistöön (Väinönkatu 30).

1.1.1976

Seuralle myönnettiin ero Suomen Liikeväen Liitosta.

1955

Seuran kirjasto lahjoitettiin Kasvatusopilliselle korkeakoululle.

2.6.1951

Seuran kokous päätti ostaa huvilan Tuomiojärven pohjoispäästä (Huviniemi). Naapurihuvilat osti Säätiö 1961 (Niittyranta), 1963 (Suonsuu) ja 1972 (Lehtosaari) sekä myös Huviniemen Seuralta vuonna 1975.

12.11.1947

Jyväskylän Kauppalaisseura päätti Säätiön perustamisesta ja Kauppakatu 35:ssä sijaitsevan kiinteistön (Jyväshovi) lahjoittamisesta erillisellä lahjakirjalla Seuralta Säätiölle 1.1.1948 alkaen. Seura pidätti kuitenkin oikeuden huoneistonsa vapaaseen käyttöön.

16.4.1938

Kauppakatu 35:een rakennetun hotellirakennuksen (Jyväshovi) lopputarkastus ja vastaanotto.

30.10.1932

Seuran tontille Kauppakatu 35 rakennetun 20 huoneistoisen asuinrakennuksen tupaantulijaiset. Katutasoon muutti mm. Uusi Apteekki.

12.11.1922

Seuran uusi Juhla- ja kokoushuoneisto valmistui kiinteistön Kauppakatu 35:n piharakennukseen. ”Vihkiäisjuhlailtamassa esiintyivät mm. laulukuoro Sirkat ja VPK:n torvisoittokunta. Näin seura oli saanut vihdoinkin itselleen oman mukavan kokouspaikan. Erikoisen kodikas oli yläkerrassa oleva johtokunnan kokoushuone.”

1911

Kauppalaisseuran järjestämät iltakurssit ja opetusmateriaalit siirtyivät Kauppakoulun hoidettavaksi. Kurssit tulivat vapaaksi kaikille ja osaksi Kauppakoulun opetusohjelmaa.

25.1.1909

Kiinteistö Kauppakatu 35 ostetaan huutokaupasta.

3.3.1880

Keisari Suuriruhtinas Aleksanteri II:n matka-apurahasto perustetaan. Rahasto jakaa apurahoja vuosittain opintomatkoihin ulkomaille (1.000 € vuonna 2006).

1875–1910

Seura järjesti jäsenilleen opetusta mm. kirjanpidossa, suomenkielen oikeinkirjoituksessa, ruotsin kielessä, laskennossa ja laulussa. Laulun harrastus oli suosituinta. Kauppalaisseuran iltakurssit oli tarkoitettu vain seuran jäsenille.

21.2.1875

Seuran perustava kokous. Seuralla on siis ikää yli 130 vuotta. Tarkoituksena seuralla on sääntöjensä mukaan: ”edistää seurayhteyttä täkäläisien kauppiaiden ja kauppapalvelijain keskuudessa; toimittaa seuran jäsenille tilaisuutta lomahetkien hyödylliseen viettämiseen kirjallisuuden viljelemisellä ja sillä tavalla kun kulloinkin soveliaaksi nähdään; ja jos varat myötenantavat, saattaa haluaville tilaisuutta saamaan opetusta kauppatoimeen kuuluvissa tiedoissa.”

Puotipojasta tohtoriin

Haluaisitko tietää enemmän Kauppalaisseura ry:n ja Kauppalaisseuran Säätiön historiasta?

Lahjoitamme mielellämme muutamia kappaleita Kalevi Ahosen ja Annikki Laukkalan teoksesta Puotipojasta tohtoriin.
Ota meihin yhteyttä, niin sovitaan sinulle sopiva noutohetki.

puotipoika kirja

Kalevi Ahonen ja Annikki Laukkala: Puotipojasta tohtoriin : Jyväskylän Kauppalaisseura 1875-2008 : Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö 1948-2008, ISBN 9789529252060