banneritesti

Jyväskylän Kauppalaisseura

Jyväskylän Kauppalaisseura ry on perustettu vuonna 1875 kauppiaiden ja kauppa-apulaisten eli kauppalaisten yhteiseksi hyväksi.

banneritesti

Jyväskylän Kauppalaisseura

Jyväskylän Kauppalaisseura ry on perustettu vuonna 1875 kauppiaiden ja kauppa-apulaisten eli kauppalaisten yhteiseksi hyväksi.

Kauppalaisten yhteiseksi hyväksi jo vuodesta 1875

Jyväskylän Kauppalaisseura on perustettu vuonna 1875. Seuran tarkoituksena on sääntöjensä mukaan edistää seurayhteyttä täkäläisien kauppiaiden ja kauppapalvelijain keskuudessa.

Keisari Suuriruhtinas Aleksanteri II:n matka-apurahasto perustettiin jo vuonna 1880. Jyväskylän Kauppalaisseura jakaa rahastosta yhä apurahoja vuosittain opintomatkoihin ulkomaille.

Huviniemi sijaitsee Jyväskylän Tuomiojärven pohjoispäässä. Jyväskylän keskustasta sinne ajaa kymmenessä minuutissa, eli kyseessä on siis luonnonkaunis kokouspaikka keskellä kaupunkia!